Tesmaperhonen - Aphantopus hyperantus
|
6/2016 Hattula |
Koko 30-42 mm
Tesmaperhonen harvemmin herättää mitään suuria tunteita. Se on yksi yleisimmistä perhosistamme ja on vaatimattoman värinen, lenteleekin vähän kömpelön oloisesti lepatellen. Lähemmin tarkasteltuna tesmaperhonen on kuitenkin aivan kaunis, etenkin alapuolelta silmätäplineen. Tummanruskea tuore yksilö näyttää toki komeammalta kuin kulahtanut. Ja tesmaperhoset tuntuvat rähjääntyvän ja haalistuvan helposti. Siipien yläpuolellakin voi olla silmätäpliä, mutta koiraalta ne voivat puuttua kokonaan.
Kukaan perhoskuvaaja ei varmaan erityisesti jahtaa tesmaperhosia, mutta kuvat otetaan silloin kun muutakaan ei ole tarjolla. Ja tesmaperhonenhan ei turhia nirsoile, vaan se lentelee jopa silloin kun taivas on vähän pilvessä.
|
7/2020 Lohja
|
|
Vastikään kuoriutunut virheetön yksilö on kauniin tummanruskea. 7/2012 Lohja |
|
7/2017 Kuopio |
|
7/2015 Kuopio |
|
Parittelu. 6/2016 Lohja |
|
Parittelu. 6/2016 Lohja |
|
7/2016 Haute Savoie, Ranska |
|
7/2014 Haute Savoie, Ranska |
|
7/2015 Kuopio |
|
7/2015 Kuopio |
|
7/2014 Haute Savoie, Ranska |
|
7/2013 Lohja |
|
7/2013 Lohja |
|
Hämähäkinverkossa, mutta elossa. 7/2014 Haute Savoie, Ranska |
|
7/2015Lohja |
|
7/2015 Kuopio |
|
Parittelu. 7/2015 Lohja |
|
Parittelu. 7/2015 Lohja |
|
Tesmaperhosia esiintyy yleensä runsaasti. 7/2014 Haute Savoie, Ranska |
|
7/2015 Kuopio |
|
7/2015 Lohja |
|
7/2015 Kuopio |
|
7/2015 Lohja |
|
7/2015 Kuopio |
|
7/2013 Lohja |
|
Parittelu. 7/2016 Lohja |
|
Takana metsänokiperhonen. 7/2013 Kuopio |
|
Kovin on rähjäännytty vaikka heinäkuu ei ole edes puolivälissä. 7/2012 Lohja |
|
Kukkahämähäkin saalis. 7/2014 Haute Savoie, Ranska |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti