Pilkkuverkkoperhonen - Melitaea didyma
|
Koiras. 7/2021 Haute Savoie, Ranska
|
Koko: 30-44 mm
Pilkkuverkkoperhonen on hyvin yleinen Keski- ja eteläisen Euroopan laji. Baltiassa se on satunnainen ja Suomesta sitä ei löydy lainkaan. Lajia on myös kutsuttu nimellä punaverkkoperhonen, mutta uudempi nimitys pilkkuverkkoperhonen lienee parempi käännös englanninkielen nimestä Spotted Fritillary, etenkin kun laji on ulkoasultaan hyvin monimuotoinen. Tiilenpunaisia koiraita hailakampi ja joskus harmahtavampi naaras on erityisesti vaihtelevan näköinen.
Kolmantena perhoskesänäni vietin kolme reilut kolme viikkoa Ranskassa. Kokemus oli aivan mahtava kun lähes jokaiselta kuvausreissulla tuli napattua itselle uusia lajeja - yhteensä n. 30 elämäpinnaa loman aikana - keskimäärin yksi uusi laji päivässä! Tästä syystä kaikkea näkemäänsä ei voinut huolellisesti arvioida kentällä. Yhden ainoan kuvan nappasin tuolloin ohimennen myös pilkkuverkkoperhosesta.
Laji on sittemmin tullut varsin tutuksi Etelä-Ranskan lomilla, jossa sen pienikokoinen muoto lentelee hyvin runsaana elokuun puolella. Mutta monta vuotta sain odottaa ennenkuin pääsin kuvaamaan Alpeilla lentäviä upeita, harmahtavia naaraita. Jos en paremmin tietäisi, niin värinsä ja paljon suuremman kokonsa perusteella niitä olisi voinut luulla vaikka aivan eri lajiksi!
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska
|
|
Naaras. 7/2022 Vanoise, Ranska
|
|
Naaras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2016 Var, Ranska |
|
7/2018 Var, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Naaras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Alpes-Maritimes, Ranska |
|
7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu yön yli, naaras ylempänä. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Naaras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Naaras biotoopissaan. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras 7/2018 Var, Ranska |
|
Koiraat. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Naaras. 7/2016 Var, Ranska |
|
Naaras. 7/2016 Var, Ranska |
|
7/2016 Var, Ranska |
|
8/2021 Var, Ranska |
|
Naaras. 8/2021 Var, Ranska |
|
Naaras. 8/2021 Var, Ranska |
|
Naaras 8/2018 Var, Ranska |
|
Naaras 8/2018 Var, Ranska |
|
7/2018 Var, Ranska |
|
Naaras. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Naaras. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Naaras. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Parittelu, naaras siivet auki. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Naaras. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Naaraat. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Parittelu. 7/2016 Var, Ranska |
|
Parittelu. 7/2016 Var, Ranska |
|
Koiras. 8/2021 Var, Ranska |
|
Koiras. 7/2021 Haute Savoie, Ranska |
|
Koiras. Mukana myös viirusinisiipi ja jokin punatäplä. 7/2022 Vanoise, Ranska |
|
Naaras. 8/2021 Var, Ranska |
|
Naaras. 8/2021 Var, Ranska |
|
Parittelu. 7/2016 Var, Ranska |
|
Parittelu. 7/2016 Var, Ranska |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti