Yksi perhoskesän 2013 kohokohta oli Ranskassa viettämäni kesäkuu. Monet alkukesän kotoisat lajit jäivät kuvaamatta, mutta kylläpä keskisen Euroopan perhosniityt vaikuttavatkin runsaammilta! Meillä monet harvinaiset vaeltajat saattavat olla Ranskan leveyspiireillä hyvin tavallisia lajeja. Siksipä, kun harrastukseni oli vielä suhteellisen alkuvaiheessa, tuli Ranskassa minulle uusia lajeja kuvattua 30 kappaletta.
Tuntui, että suurin osa kesän kuvista oli melko tyypillisiä lajikuvia, mutta aina muutamia paremmin onnistuneitakin mahtuu mukaan. Kauden 2013 pääsin myös alusta pitäen kuvaamaan kahdella kamerarungolla.
|
Aikuisena talvehtinut sitruunaperhonen. 5/2013 Lohja |
|
Aikuisena talvehtinut neitoperhonen. 5/2013 Kuopio |
|
Mustatäplähiipijä, koiras. 6/2013 Kuopio |
|
Mustatäplähiipijä, koiras. 1.6.2013 Kuopio |
|
Lanttuperhonen 5/2013 Lohja |
|
Etelänkeltaperhonen. 6/2012 Vercors, Ranska |
|
Kaunosinisiiven koiras. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Kaunosinisiivet parittelevat. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Tummapapurikon vaaleampi muoto f. adrasta. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Ketokultasiipi, naaras. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Lehtosinisiipi. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Kirjoniittyperhonen. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Ruutuperhonen. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Noppaperhonen. 6/2013 Haute Savoie, Ranska |
|
Loistokultasiipi, naaras. 7/2013 Kuopio |
|
Ohdakeperhonen. 8/2013 Lohja |
|
Ohdakeperhonen. 8/2013 Lohja |
|
Tuominopsasiipi. 7/2013 Lohja |
|
Nokkosperhonen. 8/2013 Lohja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti