Kardinaalinviitta - Argynnis pandora
|
Naaras. 7/2016 Var, Ranska |
Koko: 64-80 mm
Kardinaalinviitta on komea! Se on Euroopan suurin hopeatäplä, joka muistuttaa monin tavoin Suomessa tuttua
keisarinviittaa (A. paphia). Kardinaalinviitta on kuitenkin sukulaistaan selkeästi eteläisempi laji. Väriltäänkin pidän sen vihertävänruskeaa olemusta hienompana, ja etusiiven alapuolen tyvessä loistaa kauniisti punaista.
Kardinaalinviitta voi olla etelässä hyvinkin runsas oikeaan aikaan, mutta itse onnistuin näkemään vain tasan kaksi yksilöä. Ensimmäinen kerta kyllä säväytti kun koiras tuli yllättäen ruokailemaan aivan lähelleni Espanjassa. Perhonen ei ollut järin kiinnostunut kuvamallina olemisesta ja se esitteli vain siipien alapuolta. Onneksi reilun viikon päästä näin naaraan Etelä-Ranskassa. Tällä kertaa oli tarjolla vain siipien yläpuolta. Perhonen muistutti väriltään jonkin verran keisarinviitan naaraan
valesina-muotoa.
|
Naaras. 7/2016 Var, Ranska |
|
Naaras. 7/2022 Rila, Bulgaria
|
|
Koiras. 7/2022 Serbia
|
|
Koiras. 7/2022 Serbia |
|
Koiras, oikealla kaunokkiverkkoperhonen. 7/2022 Serbia |
|
Koiras. 7/2022 Serbia |
|
Koiras. 7/2016 Madrid, Espanja |
|
Koiras. 7/2016 Madrid, Espanja |
|
Koiras. 7/2016 Madrid, Espanja |
|
Koiras. 7/2016 Madrid, Espanja |
|
Koiras. 7/2016 Madrid, Espanja |
|
Naaras. 7/2022 Rila, Bulgaria |
|
Naaras. 7/2022 Rila, Bulgaria |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti