Butterfly Photography: Tamminopsasiipi

Tamminopsasiipi - Favonius quercus

7/2018 Haute-Savoie, Ranska

Koko: 28-34 mm

Tamminopsasiipiä esiintyy eteläisimmässä Suomessa siellä, missä kasvaa tammia. Tätä kaunista pientä perhosta kuitenkin tapaa harvoin, koska se viihtyy ylhäällä puiden latvustossa suurimman osan aikaa. Tamminopsasiipi on alta harmaa ja siipien yläpinnalla on siniviolettia väriä, koiraalla enemmän. Naaraan etusiivissä häivähtää upeat siniset laikut. Perhonen lentää heinä- elokuun vaihteessa.

Nopsasiivet on yksi suosikkiryhmäni päiväperhosten joukossa. En tiedä kuinka paljon siihen vaikuttaa se, että niitä näkee niin harvakseltaan, ettei niihin ainakaan kyllästymään pääse. Tamminopsasiipi on tässä suhteessa osoittautunut melko haasteelliseksi lajiksi. Olen etsinyt lajia moneen kertaan tammia kasvavista puistoista ja lehdoista, mutta vain muutama epävarma vilaus korkealla puiden latvustossa on näkynyt.

Kesällä 2016 olin taas tamminopsasiiven lentoaikaan ulkomailla, joten en päässyt edes yrittämään sen löytämistä. Kuitenkin paras vakiopaikkani Ranskassa yllätti taas. Katselin, että tuota lajirikasta aluettahan reunustaa muutama tammi. Pälyilin latvustoon samalla kun arvelin, että niin pitkällä elokuuta kun oltiin, niin olisi varmaan jo myöhäistä tamminopsasiivelle niillä leveyspiireillä. Olin kuitenkin näkevinäni liikettä korkeimman tammen latvustossa. Ajattelin, että oikeaan aikaan sieltä täytyisi löytyä tamminopsasiipiä. Olin sitäpaitsi löytänyt sieltä kolme muuta nopsasiipilajia aiemmin.
Seuraavana päivänä, lähtöpäivämme aamuna, menin apajalle vielä viimeisen kerran.

Aurinko tulee siellä esiin vuoren takaa vasta puoli yhdentoista maissa, mutta korkeat tammet saavat auringonvaloa jo vähän sitä ennen. Säteitten langetessa rinteeseen, se herää eloon ja perhosrikkauteen. Vieressä oleva ruohokenttä ei ole yhtä houkutteleva, koska siellä kukat ajetaan matalaksi säännöllisesti. Mutta nyt ajattelin kiertää vielä senkin. Ja silloin se tapahtui!
Yksi harmahtava, pienehkö perhonen räpiköi nurmelle. Vähän lähempää katsottuani tajusin heti, että siinä nyt oli vihdoinkin yksi tamminopsasiipi!
Se laskeutui alas kenties kosteutta imemään aamutuoreelle ruohikolle, vaikka kömpelösti se tuntui hukkuvan aluskasvillisuuteen. Räpsin kuvia minkä kerkisin, mutta tajusin pian, etten tule saamaan hääviä kuvaa, ellen tee jotakin. Tarjosin perhoselle sormea ja se otti apuni vastaan ja nousi siihen. Tuo jo vähän kulunut nopsasiipi tutki imukärsällään sormenpäätä hetken, ennenkuin se taas lensi tavoittamattomiin korkeimman tammen latvoihin.
Sainpa vihdoin kuvattua viimeisenkin minulta puuttuneen Suomen lajistoon kuuluvan nopsasiiven.